Tapahtumia

 

AULIKKI OJALA VALITTIIN VUODEN 2018 OMAISHOITAJAKSI

 

Järviseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry valitsee vuosittain toiminta-alueensa kunnista vuoden omaishoitajan, tänä vuonna on Alajärven vuoro. Valinnan perusteina yhdistys painottaa omaishoitotilanteen kestoa ja sitovuutta sekä omaishoitajan aktiivisuutta ja kykyä huolehtia myös omasta hyvinvoinnistaan.

Vuoden 2018 omaishoitajana palkittiin Aulikki Ojala Alajärveltä. Hän on tehnyt pitkään sitovaa ja vaativaa omaishoitotyötä huolehtimalla useamman ihmisen hyvinvoinnista vuosien varrella. Omaishoitotilanne on ollut ajankohtainen mm. puolison, anopin, omien vanhempien sekä veljen kohdalla.

Huomionosoitus luovutettiin Aulikille Omaishoitajayhdistyksen syyskokouksen yhteydessä Vimpelissä 19.11.2018. Yhdistyksen puheenjohtaja Terttu Lakaniemi lausui kiitokset vuoden omaishoitajan tekemästä arvokkaasta työstä:

-Kaikkien hoidettaviesi kanssa olet ollut rinnalla kulkijana, kun huolenpitoa on tarvittu. Taakka on ollut sekä rakas, että raskas. Opin omaishoitajuuteen olet saanut oman kokemuksesi kautta, kuten niin monet muutkin samassa tilanteessa olevat. Toivotamme sinulle onnellisia päiviä, terveyttä ja runsaasti iloa. Mutta muistutamme myös terveestä itsekkyydestä, että muistaisit pitää huolta myös omasta hyvinvoinnistasi.

Aulikin mukaan vuosien varrella olleissa erilaisissa omaishoitotilanteissa yhteistä on ollut halu huolehtia läheisestä ihmisestä niin pitkään kuin mahdollista. Tämä toive toteutuikin kaikkien hoidettavien kohdalla, mistä hän on hyvin kiitollinen. Kaiken kaikkiaan omaishoito on hyvin erityinen ja usein raskas vaihe elämässä, toteaa vuoden omaishoitaja Aulikki Ojala.

 

 

 

YHDISTYKSET JA MUUT ALUEEN TOIMIJAT!

Tulemme mielellämme kertomaan erilaisissa tilaisuuksissa Omaishoitajayhdistyksen toiminnasta ja omaishoitoon liittyvistä asioista. Ota yhteyttä, katsotaan yhdessä sopiva ajankohta.

Pia / 044 2991001

Tiina / 045 3275441

Riikka / 045 1596929